Konkurssi ei yleensä ole yhden virheen tai epäonnistuneen kuukauden tulos. Se on pitkään jatkuneiden ongelmien ja ratkaisemattomien haasteiden summa. Suomessa konkurssien määrä on viime vuosina kasvanut, ja erityisesti rakennus- ja palvelualat ovat olleet kovilla.
Mutta miksi yritykset kaatuvat? Tutkimusten ja virallisten tilastojen perusteella kolme syytä nousee esiin kerta toisensa jälkeen.
1. Talouden paineet – korkojen ja kustannusten nousu
Tilastokeskuksen mukaan korkea inflaatio ja korkojen nousu ovat viime vuosina syöneet yritysten kannattavuutta. Kun raaka-aineet, energia ja rahoitus maksavat enemmän, tulos sulaa nopeasti. Moni yrittäjä huomaa kannattavuuden laskun jälkijättöisesti ja silloin on jo liian myöhäistä.
Ratkaisu:
Yrityksen on rakennettava kassavirtaennuste ja simuloitava erilaisia skenaarioita. Näin nähdään, miten kustannusten tai korkojen nousu vaikuttaa talouteen ja ehditään reagoida ennen kuin rahat loppuvat.
Tilitoimisto X: n ratkaisu:
Tarjoamme asiakkaillemme ennustavaa talousraportointia, mikä antaa yrittäjälle reagointiaikaa ja kehittää taloudellista ajattelua enemmän kohti tulevaa. Toinen ratkaisu on ottaa käyttöön sähköinen maksu- ja laskutusohjelmisto millä pystyy näkemään tulevaan joka päivä. Voit myös lukea aiheesta lisää aiemmasta artikkelistamme.
2. Sisäiset puutteet – talousosaamisen ja johtamisen ongelmat
Fennian analyysin mukaan moni konkurssi johtuu yrittäjän omista päätöksistä: alhainen hinnoittelu, kannattamattomat sopimukset tai yksinkertaisesti uupuminen. Mikroyrityksissä talouden hallinta jää usein taka-alalle, kun arki vie voimat.
Ratkaisu:
Ota talousosaaminen tosissaan. Käy luvut läpi asiantuntijan kanssa ja varmista, että hinnoittelu kattaa kaikki kulut ja tuottaa riittävän katteen. Hyvä johtaminen tarkoittaa myös omasta jaksamisesta huolehtimista.
Tilitoimisto X:n ratkaisu:
Meillä on monta ratkaisua yrittäjän avuksi. Voit ostaa meiltä taloussparrausta ja kasvaa oman elämäsi sekä yrityksesi talousguruksi. Tai sitten voi mennä uuteen koulutuspalveluumme Talouspalvelu X:ään ja ostaa itse opiskeltavia talouskoulutuksia. Löydät myös meidän Youtube-kanavalta paljon hyödyllistä sisältöä, mikä valmentaa sinua paremmaksi yrittäjäksi.
3. Ulkoiset kriisit – taantumat ja epävarmuus
Konkurssien taustalla on usein myös asioita, joihin yrittäjä ei voi vaikuttaa: taantuma, lainsäädäntömuutos tai kansainvälinen kriisi. Pandemian jälkivaikutukset, geopoliittiset jännitteet ja heikko talouskasvu näkyvät suoraan kysynnässä.
Ratkaisu:
Rakenteellinen varautuminen on avain. Kassapuskuri ja tulonlähteiden hajauttaminen suojaavat shokeilta. Kun kaikki liikevaihto ei ole yhden asiakkaan, toimialan tai rahoittajan varassa, yritys selviää paremmin.
Tilitoimisto X:n ratkaisu:
Me kannustamme vaurastuvaan yrittäjyyteen. Meiltä löydät oppaan vaurastumiseen sekä opit miten siihen päästään. Olemme tehneet useita kirjoituksia blogiimme juuri tältä tulokulmalta. Ja tulemalla meille asiakkaaksi, voimme keskustella juuri sinun yritystarinastasi kohti vaurastuvaa yrittäjää.
Yhteenveto
Konkurssi on joskus täysin väistämätön tilanne yritykselle ja sille ei voi mitään. Yrityksen ja yrittäjän talouden hallinnan sekä vahvuuden voi kumminkin tiedostetulla työskentelyllä kasvattaa sellaiseksi, ettei ihan pienimmät puhurit pääse kaatamaan laivaa saatikka taloutta!





